Ensinnäkin haluan kiittää Mari Pakkosta joka järkkäsi koko reissun mulle ja hoiti monia asioita, että sain työharjoittelu paikan Lontoosta. Koko reissu on antanut mulle tosi paljon uusia mahdollisuuksia ja kokemusta jota ei saa Suomesta.
Perjantai oli viiminen työpäivä ja sain Salongista lahjaksi hiusten värjäyksen ja iltameikin. Itse olin ostanut Suomesta suklaata tuliaisiksi. Työporukka oli myös tehnyt ihanan kortin muistoksi.
Myös vakioasiakkaani Brenda toi kortin mulle, johon hän oli kirjoittanut oman osoitteen, että voimme kirjoitella kirjeitä toisillemme. Brenda on ihastuttava vanha täti, joka tuli joka päivä rullakampaukselle. Tulee ikävä myös asiakkaita, joita oon saanut palvella useempaan otteeseen.
Ann Atkins on kauneudenhoitoalan vastaava Tottenhamin yliopistossa ja hän oli yhteydessä Suomen kv-kondinaattoreihin. Ann tarjosi minulle töitä Salongista, jos haluaisin työskennellä siellä lomillani tai jos suunnittelen tulevaisuudessa muuttoa Lontooseen. Olen innoissani, koska asuminen ulkomailla on kiinnostanut aina. Haluan kerätät työkokemusta Suomesta ja sen jälkeen voisin ajatella muuttavani Lontooseen. Sanoinkin Annille, että pidän häneen yhteyttä ja ensi vuonna se olisi ehkä jopa mahdollista.
Lontoossa parturi-kampaajan palkka ei ole kovin hyvä ja se riippuu täysin siitä kuinka paljon sinulla on kokemusta. Jos olet hyvä parturi-kampaaja on tuntipalkka parhaimmillaan 10-12 puntaa. Tuolivuokra paikat on harvinaisempia Lontoossa ja tuolivuokra on todella korkea.
Kuva Salongista
Minä ja Salongin vastaava Gulden. Guldenin lisäksi siellä oli kaksi manageria Eunice ja Mal.
Näytin monia kuvia meidän opiskeluista Salongin työporukalle ja he olivat todella yllättyneitä siitä miten hyvä meidän koulutuksemme on. Lontoossa levelillä yksi oleva pesee asiakkaan hiukset ja tarjoilee kahvia. Levelillä kolme oleva oppija ei osaa vielä edes sekoittaa värejä, vaan sen tekee aina joku managereista. He käyttävät jonkun verran harjoituspäitä opiskeluun, mutta varsinaisen taidon oppiminen tapahtuu asiakkailla ja siksi he etenevätkin hitaasti. Pari tyttöä valmistui sen aikana kun olin Salongissa ja aikovat hakea erilaiseen kampaamoon töihin. He kertoivat, että alottavat uusina työntekijöinä aina hiustenpesusta ja kahvin tarjoilusta ja pääsevät asiakaspalveluun mukaan vasta myöhemmin.
Oon kyllä tosi kiitollinen siitä miten intensiivisesti meitä opetetaan koulussa. Myös pääsykokeet hiusalalle on ehdottomasti tärkeä juttu, koska Lontoossa otetaan sisään kuka tahansa kenellä on rahaa maksaa kurssit. Juttelin myös yhden tytön kanssa joka oli levelillä kolme, eikä ole koskaan päässyt leikkaamaan hiuksia. On todella helpottavaa ymmärtää miten paljon meihin ja meidän taitoomme panostetaan Suomessa.
Nyt aion pakata matkalaukun huomista varten valmiiksi, nähdään Suomessa!